Maistiaisia murskausleiriltä 11.2.2017

Jyväskylän ITF Taekwon-Do kutsui Mukwanin ystäväseuranaan tutustumaan voimamurskauksen saloihin 11.2. Jyväskylässä Tikan koululla järjestetylle murskausleirille. Leiriläisiä saapui ympäri Suomea paikalle lähes viisikymmentä, ja heidän joukossaan potkivat myös kuusi WTF-suuntauksen edustajaa Mukwanista ja Jämsän Taekwondosta.

Leirin ohjaajana toimi Arctic Taekwon-Don Jouni Aartola 4. dan, jonka kisatuloksia ovat muun muassa EM-joukkuekulta ja -pronssi voimamurskauksesta sekä neljä SM-kultamitalia.

Murskausleiri valmiina alkamaan. Kuva: Ari Suorsa.
Tikan koulun liikuntasalin puolapuuseinä täyttyi murskaustelineistä. Kuva: Maiju Lari.
Tupa oli täynnä taekwondon harrastajia valkovöisistä mustavöisiin. Kuva: Milla Kakko.

Leiri alkoi puolentoista tunnin harjoituksella, jossa keskityttiin potkumurskaustekniikoihin. Lyhyen lounastauon jälkeen treenattiin kaksi tuntia murskauksessa käytettäviä käsitekniikoita. Päivän päätteeksi viimeiset puolitoista tuntia jokainen sai kokeilla aiemmin uudelleen koottaviin lautoihin harjoittelemiaan tekniikoita puulautoihin. Samalla pidettiin ryhmissä pienimuotoisia murskauskilpailuita.

– Kymmeneltä lauantaiaamuna ei ollut vielä yhtäkään mustelmaa, mutta viideltä iltapäivällä niitä olikin jo useampi. Takana onnistunut murskausleiri siis, Kari Rannila Mukwanista nauraa. Isommilta haavereilta onneksi vältyttiin. Hieman odotukset erosivat siitä, mitä leirillä lopulta tehtiin, mutta ei ollenkaan huonolla tavalla. Päinvastoin. Lautoja ei murskattukaan pääasiassa käsipidolla, vaan käytössä oli hienot telineet. Myös väenpaljous yllätti.

Kari valmistautuu hyppypotkumurskaukseen. Kuva: Maiju Lari

Seuramme puheenjohtaja Maiju Lari oli myös innoissaan yhteisleiristä.

– Opetus oli todella laadukasta. Heti siitä lähtien kun ohjaaja aloitti selityksensä, niin huomasi, että nyt puhuu vuosien kokemus. Juuri tällaisissa yhteyksissä koen, että taekwondon eri suuntausten välinen yhteistyö on hedelmällisimmillään; jos harjoittelussa painotetaan eri asioita, niin luonnollisesti myös vahvuudet painottuvat eri asioihin. Pääsemme kaikki taekwondossa pidemmälle, jos jaamme avoimin mielin omaa osaamistamme ja opimme toistemme vahvuuksista.

Maijun mainitsemiin erilaisiin vahvuuksiin tutustuttiin aiemmin jo elokuisessa yhteistreenissä.

– ITF:n porukalla on vääjäämättä enemmän kokemusta murskaamisesta, sillä heillä se on kilpailumuoto. Voimamurskauksen lisäksi ITF:n puolella kilpaillaan liikesarjoissa, ottelussa ja erikoistekniikoissa. Puhuin nyt paljon suuntauksiemme eroista, mutta aivan yhtä hienoa oli huomata, kuinka omilla taidoilla pärjäsi hyvin muiden mukana suuntausten perustan ollessa niin suurelta osin yhteinen, iloitsee Maiju.

Myös Kari koki leirin ohjaajan erittäin päteväksi ja selkeäsanaiseksi.

– Opetusta oli helppo seurata. Toistemme vahvuuksia kannattaa hyödyntää ja yhteiset leirit ovat siihen erinomainen keino. Tällaisia ilman muuta lisää!

WTF:n ja ITF:n välistä yhteistyötä konkreettisimmillaan kylmäpussin äärellä. Kuva: Milla Kakko.

Laudat kokivat kovaa kohtelua. Kuva: Milla Kakko.

– Uusien oppien lisäksi parasta leirillä oli yhteishenki. Hetkeäkään ei tarvinnut tuntea itseään ulkopuoliseksi. Kaikki elivät täysillä mukana toistensa suorituksissa ja tsemppasivat toisiaan. Monet tekniikoista tehtiin minulle hieman uudella tavalla, mutta vieruskaverit neuvoivat ja auttoivat koko leirin ajan ystävällisesti. Kokonaisuudessaan leiristä jäi tosi hyvä mieli, kokoaa Maiju.

Vielä kerran iso kiitos ohjaaja Jouni Aartolalle, kanssaharjoittelijoille sekä leirin järjestäjälle, ystäväseurallemme Jyväskylän ITF Taekwon-dolle – yhteistyö jatkukoon!

comments powered by Disqus