Minkä vuoksi sinä harjoittelet? Jokainen käy harjoituksissa jostain syystä. Onko jumppa vaan niin hienoo vai haluatko olympiamitalin? Molemmat ovat hyviä syitä. Edellisessä syy löytyy itse lajista tai sen harrastamisen hauskuudesta. Jälkimmäisessä tapauksessa on selkeämpi tavoite pyrkimys saavuttaa jotain lajin kautta. Useimmiten syyt harrastamiselle löytyvät jostain tuolta väliltä.

Jokainen varmasti haluaa kehittyä urheilulajissaan eteenpäin. Käytännössä kaikki lajiin liittyvät tavoitteet ovat saavutettavissa vain harjoittelun ja kehittymisen kautta. Mistä sitten tietää, että kehittyy?

Kehittyminen tarkoittaa sitä, että on parempi kuin aiemmin. Tarkoitus on siis päästä paikasta A paikkaan B. Kilpailijalle tavoite (B) on yleensä hyvin selkeä, vaikkapa arvokisamitali. Ei-kilpailevalle harrastajalle se voi olla hieman suurpiirteisempi liittyen vaikka tekniikan parempaan osaamiseen, kunnon kohottamiseen, tiettyyn vyöarvoon tai yleesä lajin parempaan hallitsemiseen. Jokaisella kuitenkin löytyy jonkinlainen mielikuva tavoitteesta. Kun tavoitetta kohti kuljetaan, on hyvin tärkeää tietää yksi seikka. Missä ollaan juuri nyt?

Miten mittaat taekwondoa?

Tavoitetta ja unelmaa mietitään paljon. Harvempi ehkä miettii, mikä on A, eli missä olen nyt? Ja vaikka miettisikin, löytyykö oikea vastaus? Itsearviointi on vaikeaa ja menee usein pieleen. Asiat ovat aina yksinkertaisempia, kun tietää mitä mitata 1–2 ja miten. Tulosurheilussa mittaaminen on helppoa. Jos tulos paranee, olet kehittynyt. Hyppäät 7 metriä pituutta. Muutat harjoittelua hieman ja hyppäät 7,20 metriä. Teit muutoksen oikeaan suuntaan.

Taekwondo ei ole tulosurheilua. Siinä suorituksia ei mitata eikä siinä tehdä ennätyksiä, joiden perusteella kehittymistä voi suoraan päätellä. Sijoittumista kilpailuissa voi tietenkin tarkastella, mutta sijoitus on aina suhteessa vastustajiin. Pituushyppääjä voi jäädä kilpailussa viimeiseksi ja sanoa silti kehittyneensä, koska ennätys parani. Taekwondossa arviointi on vaikeampaa. Pidemmällä aikavälillä menestyksen ja siten kehityksen trendin voi toki nähdä.

Jos ottelijalle alkaa tulla kansainvälisistä kilpailuista finaalipaikkoja aikaisempien 1. kierroksen tappioiden sijaan, hän on kiistatta kehittynyt. Puumsessa voi jopa katsoa pisteiden kehittymistä välittämättä sijoituksista, vaikka järjestelmä perustuukin tuomareiden arvioon suorituksesta.

Voiko taekwondoa mitata?

Opettaja luonnollisesti seuraa oppilaitaan harjoituksissa ja antaa palautetta. Tekniikoita opitaan ja vyöarvoissa edetään. Tämän voi nähdä kehityksenä. Mutta voiko sitä mitata muuten kuin opettajan silmillä? Potku nousee korkeammalle. Jaksaa treenata paremmin. Hyppypotkuun tulee lisää korkeutta. Nämä ovat lopulta kuitenkin fyysisiä asioita. Monet haluavat mitata kehittymistä juuri näin.

Fyysinen suorituskyky on toki olennainen osa lajia ja jossain määrin tärkeää myös terveyden kannalta. Mutta jos mittaa fysiikkaa, mittaako silloin taekwondoa – lajin osaamista? Liikkuvuus ja räjähtävä voima ovat olennaisia ominaisuuksia taekwondossa, mutta onko hyppy tai potku korkeammalle aina parempi? Onko kovempi potku aina parempi?

Jos harjoittelun tarkoitus on kohottaa fyysistä suorituskykyä, niin arviointi on jälleen helpompaa. Tällöin voidaan ottaa käyttöön yksinkertaiset fyysiset testit. Pysyykö lankku pidempään? Hyppäätkö pidemmälle vauhditonta pituutta? Paraneeko Cooper-tulos? Mutta ensisijaisen tavoitteen ollessa joku muu, nämä tulokset eivät kerro välttämättä paljonkaan. Jos mittaa fyysistä suorituskykyä ja se paranee, siirtyykö tämä kehitys lajiin? Jos lankku paranee kahdesta minuutista kolmeen minuuttiin, oletko parempi taekwondossa? Vai oletko vain parempi lankuttaja?

Toimiiko harjoittelusi oikeaan suuntaan?

Jo pitkään on ollut vallalla ns. toiminnallisen harjoittelun buumi. Oheisharjoittelua on lisätty ja siihen on keksitty monenlaista mielikuvituksellista harjoitetta ja ohjelmaa. Kun yhdistelee bosupalloa, vastuskuminauhaa, pilatespalloja ja -renkaita, TRX:ää, gravity traineria, powerslidea ja muita trendikkäitä varusteita, saadaan aikaa haasteellisia ja mielenkiintoiselta tuntuvia treenejä. Siirtyvätkö noiden harjoitteiden vaikutukset lajitaitoihin? Onko potku parempi? Entä puumse? Oletko varma? Entä onko sillä väliä?

Jotkut haluavat kehittyä ikuisesti. Harjoitellaan jatkuvasti ja mielellään kovaa. On pyrkimys olla nopeampi, voimakkaampi.. aina vaan parempi. Se on tietysti kunnioitettava ajatus ja urheilijalle jollain tapaa luonnollista ja tarpeellistakin tiettyyn pisteeseen asti. Mutta harrastajalle se voi olla tuhoisaakin. Katsotaan mallia huippu-urheilijoista ja heidän harjoittelustaan. Tehdään perässä, eikä ymmärretä toimintaympäristön erilaisuutta.

Huippu-urheilijoilla on ympärillään verkosto, joka pitää heistä huolta. He opiskelevat tai käyvät töissä harjoittelun ohessa hyvin harvoissa tapauksissa. Yksi huippu-urheilijan piirre on se, että hän ei ole enää kehityskäyränsä jyrkässä kohdassa. Ominaisuudet ovat jo sillä tasolla, että kehitysaskeleet ovat hyvin pieniä. Urheilussa pienelläkin kehityksellä on tuossa vaiheessa suuri merkitys. Harrastajalle tuollaisella kehityksellä ei ole käytännössä mitään merkitystä. Harrastajan on sen vuoksi turha riskeerata omaa terveyttään imitoimalla huippu-urheilijoiden harjoittelua. Huippu-urheilulla ja terveydellä on näet hyvin vähän tekemistä toistensa kanssa.

Tavoite määrittelee toiminnan

Onko pelkkä tavoite olla parempi taekwondossa sitten riittävä tai järkevä tavoite? Mitä siitä hyötyy? Jos sinusta tulee parempi taekwondossa, siirtyykö kehitys jotenkin muuhun elämään? Hieman nopeampi tai voimakkaampi potku tai lyönti tuskin vaikuttaa siihen millään tavalla. Kestävyys- nopeus- ja voimaharjoittelu sekä liikkuvuuden lisääminen ja ylläpito, koordinaatio- ja tasapainoharjoittelun tekeminen sopivassa määrin mukavassa ympäristössä vaikuttaa varmasti - positiivisella tavalla. Taekwondo on itsessään toiminnallista harjoittelua. Eikä harrastaja tarvitse siihen ihmeellisiä apuvälineitä tai tieteellisiä ohjelmia.

Harjoittelu ja kehittyminen on aina prosessi – pitkä sellainen. Itse asiassa reitti ei ole A -> B. Se on A, B, C, D… -> Ö. Ensin kannattaa miettiä, mitkä ovat A ja Ö omalla kohdalla, sillä se määrittelee kaiken niiden välillä. Seuraavaksi tulee muistaa, että tavoitteeseen ei ole oikoteitä. On mentävä kaikki välietapit kärsivällisesti läpi. Vähän kerrallaan, useasti ja pitkän ajan kuluessa. Se on käytännössä ainoa ohjelma, jonka harrastaja tarvitsee. Eikä se välttämättä tee pahaa urheilijallekaan.

Matti Heikkisen kirjoittama artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran joulukuussa 2017 ilmestyneessä Suomen Taekwondoliiton Taekwondo-lehdessä 4/2017. Kannattaa hankkia taekwondolisenssi, jolloin saat 36-sivuisen Taekwondo-lehden neljä kertaa vuodessa kotiisi!