Jäsenyydet ja yhteistyö

Seurallemme on aina ollut tärkeää pitää yhteyttä muihin taekwondoseuroihin ja tehdä yhteistyötä etenkin taekwondomestarimme Jong Man Parkin opetuksessa olevien "Parkin seurojen" kanssa. Läheisintä yhteistyötä teemme tällä hetkellä Espoon Soukan Taekwondo Klubi ry:n, Jämsän Taekwondo ry:n ja Äänekosken Taekwondo ry:n kanssa muun muassa yhteisten erikoistreenien ja leirien merkeissä.

Mukwan Jyväskylä on Suomen Taekwondoliiton jäsenseura, ja osallistumme aktiivisesti liiton toimintaan. Lisäksi olemme Keski-Suomen Liikunta ry:n jäsen.

Olemme tehneet jo yli kymmenen vuoden ajan yhteistyötä Jyväskylän yliopiston yliopistoliikunnan kanssa. Tänäkin syksynä yli 14-vuotiaiden nuorten ja aikuisten peruskurssin toinen viikoittainen harjoitusvuoro pidetään yliopiston tiloissa Seminaarinmäellä.

Kiinnostaako lajirajat ylittävä yhteistyö seuramme kanssa?

Teemme mielellämme yhteistyötä eri lajien kanssa Jyvässeudulla. Taekwondo soveltuu monelle lajille loistavaksi oheisharjoitteluksi esimerkiksi koordinaatio- ja liikkuvuusominaisuuksien kehittämisessä. Lisäksi itsepuolustusharjoitteet ovat kaikille hyväksi – jo pelkästään asianmukaisen kaatumistavan oppimiseksi.

Yhteisiä treenejä olemme toteuttaneet tähän mennessä muun muassa Jyväskylän ITF Taekwon-Don ja Swimming Jyväskylän kanssa. Mikäli kiinnostuit yhteistyöstä, otathan yhteyttä ohjaajiimme!

comments powered by Disqus