Taekwondoa lapsille ja perheille

Monipuolisena liikuntamuotona taekwondo kehittää lapsen koordinaatiota ja kehonhallintaa. Harjoituksissa opitaan lajitekniikoiden lisäksi kunnioittamaan muita ihmisiä ja noudattamaan hyviä käytöstapoja.

Lasten harjoittelu on Mukwanissa jaettu ikäryhmiin, vaikka harjoitusvuorot pidetäänkin yhtä aikaa. Lasten ryhmät ovat seuraavat:

  • 5–8-vuotiaat minit
  • 9–14-vuotiaat juniorit

Ikärajat ovat viitteellisiä. Osallistumisesta eri ikäryhmän treeneihin voi sopia ohjaajien kanssa.

Muistathan ilmoittautua harjoituksiin Nimenhuuto-järjestelmän kautta!

Toivomme, että minien ja junioreiden huoltajat huolehtivat lastensa treeni-ilmoittautumisista Nimenhuuto-järjestelmän kautta jokaiseen harjoitukseen.

Kannustamme kaikkia kokeilemaan taekwondossa kilpailemista, mutta pakollista ottelu- tai liikesarjakilpailuihin osallistuminen ei seurassamme ole.

Kuva Mukwan Jyväskylän taekwondoharjoituksista
Riikka Kärnä ohjaamassa junioreiden ottelutreeniä. Kuva: Riitta-Ilona Hurmerinta.

Perhetaekwondoa 1-vuotiaista lähtien

Perhetaekwondo on lapsen ja aikuisen yhteinen liikunnallinen toimintahetki, jossa tutustutaan taekwondoon leikin avulla – kukin omien valmiuksiensa mukaan. Tarjolla on leikkimistä temppuradoilla ja pallopelein sekä taekwondon lajiharjoitteita.

Ryhmä on suunnattu 1–6-vuotiaille lapsille ja heidän huoltajilleen. Jokaisella lapsella tulee olla mukana vähintään yksi huoltaja. Varustuksena kaikilla tulee olla sisäliikuntavaatetus ja juomapullo. Harjoittelu tapahtuu paljain jaloin, joten kenkiä ei tarvita.

Lisätietoa perhetaekwondosta: Jani Hakkarainen, 040 5457055, jani.hakkarainen(at)mukwan.com

Mukwan Jyväskylä – taekwondoa koko perheelle!

Kuva: Riitta-Ilona Hurmerinta.
« Takaisin
comments powered by Disqus